Risuparta hyökkäsi Uudessa Lahdessa 14.11. jälleen markkinamyönteisyyttä vastaan ja peräsi tukea aiemmille väitteilleni.
Jos vaikkapa ruokit naapurisi korvaukseksi lumitöistä, yksinkertaiset markkinat ovat jo syntyneet. Poliittista päätöstä ei tarvittu. Laajempi talous edellyttää jo rahan käyttöönottoa, mutta byrokratiaa sekään ei kaipaa. Markkinatalous on selvästi politiikasta erillinen järjestelmä.
Valtiot sekaantuvat kuitenkin monella tavalla talouteen. Kuten jo aiemmin totesin, niiden toimet ohjaavat usein etuja yllättäviin kohteisiin. Sääntelyn kaikkien vaikutusten punnitseminen ei yleensä ole edes mahdollista. Siksi taloudellinen vapaus saattaisi vastoin odotuksia jopa tasa‐arvoistaa yhteiskuntaa. Lisäksi taloustiede vihjaa, että interventiot yleensä vähentävät kokonaishyvinvointia. Sääntelyä voidaan siksi perustellusti pitää virheenä.
On totta, että menneiden virheiden korjaaminen vaatii lisää politiikkaa. Tällainen vaikuttaminen kuitenkin tähtää nimenomaan vallan siirtämiseen poliitikolta yksilölle, merkittävä tekijä, jonka mahdollisuuksia Risuparta ei näytä täysin ymmärtävän. Hän esimerkiksi kuvittelee ympäristön kärsivän vapaista markkinoista.
Saastuttaminen on kuitenkin libertaarissa maailmankuvassa pahoinpitelyyn tai omaisuuden turmelemiseen rinnastettava teko. Siihen pitää pyytää lupa niiltä, joihin se vaikuttaa, ja maksaa haitasta käypä korvaus. Tällainen coaselainen malli johtaisi ulkoishaittojen sisäistymiseen hintoihin ja taloudellisen tehokkuuden valjastumiseen ympäristönkin eduksi.
Laajasti tulkitun yksilönvapauden seuraukset ovat syviä ja monimuotoisia. Ne muodostavat kokonaisuuden jolle yleisönosastokirjoittelu ei voi tehdä oikeutta. Päättäisinkin kirjoitteluni tältä erää toivomukseen keskustelun jatkumisesta sähköisillä foorumeilla.
Alkuperäisessä tekstissä ei tietenkään sen paremmin perustella,
missä mielessä kuvattu libertaari ratkaisu saasteongelmiin on
coaselainen
. Jos tähtäämme taloudelliseen tehokkuuteen, se
ei luultavasti olekaan—jos naapureille annetaan oikeus vaatia
tehdasta olemaan saastuttamatta, transaktiokustannukset sopimukseen
pääsyssä nousevat luultavasti liian suuriksi. Mutta
luonnonoikeudellinen ja/tai ekohenkinen libertaarihan ei
välttämättä haluakaan tätä, vaan yrittää ennemminkin suojella
luontoa ja yksilön oikeuksia. Tässä mielessä luonnonoikeudellisen
libertarismin ratkaisu on luultavasti saasteverojakin rajoittavampi
ratkaisu. Voidaankin katsoa, että tässä on kyllä tehty coaselainen
analyysi, mutta hyvästä syystä onkin sitten päädytty
kääntämään transaktiokustannukset taloudellista tehokkuutta
vastaan.