Todellisen kapitalismin, eli yksilövallan, ABC

Päämäärä

Kapitalismin päämäärä on hyvinvoinnin tuottaminen resursseja tehokkaasti allokoimalla kaikille. Se käyttää yksityistä voitontavoittelua ympäröivän yhteiskunnan yhteiseksi hyväksi. Siinä osakekaupan ja investointien ainoa tarkoitus on yhteiskunnallisen hyödyn maksimointi, ei järjettömän tuotannon maksimointi tai ihmisten elämän kahlitseminen, kuten sosialismissa.

Miten käy voitoille ja kuluille

Kapitalismissa kulut pyritään sisäistämään tuotettavan tuotteen hintaan. Sosiaalisten lisäksi myös ympäristölliset kulut pyritään hinnoittelemaan, ja sitten kannattavuuden säilyttämiseksi minimoimaan. Valtion tehtävänä on ihmis‐, kansalais‐ ja yksityisen omistusoikeuden turvaaminen, joita ilman mainitut hyödyt eivät voi toteutua. Todellisessa kapitalismissa valtion ei tule tarjota voimavaroja sen enempää yksilöille, eturyhmille kuin yhtiöillekään, eikä sen siis tule hallita merkittäviä resursseja.

Suhtautuminen kilpailuun

Kapitalismissa yhtiöt pyrkivät pärjäämään parhaansa mukaan kilpailussa, jota ne eivät voi estää. Kapitalismille on ominaista pyrkimys monopolien ja kartellien hajoamiseen, koska kilpailija vie ylihintaisen tuotteen markkinat, eivätkä turhan suuret yhtiöt byrokratiansa tähden muutenkaan pärjää kilpailussa. Kapitalismille ovat siis ominaisia vahva pyrkimys vallan hajautumiseen ja suuren yleisön tarpeiden tyydyttämiseen.

Suhtautuminen kaupan vapauteen

Kapitalismi ajaa kaupan vapautta, joten on tärkeää tietää, miten sitä on sääntöjen mukaan sovellettava ja tulkittava: köyhää ja kehittymätöntä, sekä siten huonosti toimivaa maata tulee vaatia, mutta ei voida pakottaa, kunnioittamaan vapaan kaupan pelisääntöjä, sillä muuten maan hallinnon on mahdollista riistää maan tavallisia kansalaisia tullein, veroin, säädöksin ja maksuin. Tästä on hyötyä sekä kehitysmaille, että niiden kanssa kauppaa käyville kehittyneemmille valtioille. Köyhää maata tulee ohjata avaamaan rajansa vapaalle pääoman ja tavaroiden liikkumiselle, kuten rikkaita maitakin, eikä kummankaan tietenkään tule saada asettaa omien kapitalistiensa etujen nimissä suojatulleja ja tuontirajoituksia, tai maksaa yrityksille valtavia tukiaisia. Täytyy muistaa, että ne maat, jotka nyt vaativat kehitysmaita kunnioittamaan vapaakauppaa, ovat aiemmin suuresti kärsineet unohdettuaan vapaan kaupan periaatteet. Niinpä kehittyvä maa tuskin voi vaurastua tai vakaantua muuten kuin todellisen vapaakaupan oloissa.

Suhtautuminen ihmisoikeuksiin

Kapitalismissa ihmisoikeusaktivismi on upea asia, jos sen miekka kohdistuu hyvinvoinnille haitallisiin ilmiöihin, kuten sosialistiseen Neuvostoliittoon, tai muihin yhtä lailla kapitalistisen järjestelmän kanssa vaikeassa ristiriidassa oleviin järjestelmiin ja niiden edustajiin. Nämähän ovat kapitalismin etujen vastaisia ihmisoikeusrikkomuksia, ja heikentävät tunnetulla tavalla niiden kohteeksi joutuneiden yksilöiden mahdollisuuksia. Kapitalisteilla on säännön mukaan velvollisuus ylläpitää ihmisoikeuksia tarvittavin keinoin, koska ihmisoikeusrikkomukset ovat aina ristiriidassa kapitalismin yleisten etujen kanssa. Jos ihmisoikeusjärjestö arvostelee kärkevästi kapitalistien rikoksia, kapitalistin tulee ottaa arvostelu vakavasti, ja viedä mahdollinen oikeuksien rikkoja oikeuteen yhteiskunnallisten vahinkojen välttämiseksi vastaisuudessa. Kapitalismissa ihmisoikeudet ovat oikeasti olemassa tavallisia ihmisiä varten, kun taas edesmenneessä toisenlaisessa diktatuurissa, Neuvostoliitossa, ne olivat vain hallitsevan puolueen johtokerrosta varten.

Valtioita matelemaan

Kapitalismi pyrkii kilpailuttamaan valtioita toisiaan vastaan (tämä on ollut laajalti mahdollista 1970‐luvulta alkaen, jolloin nk. Bretton–Woods‐järjestelmä purettiin). Niillä mailla, jotka tarjoavat yhtiöille edullisimmat olot, ts. työntekijöille oikeudenmukaiset palkat, yksityisen sosiaaliturvan, markkinoilla yhteisesti päätetyn työsuojelun, yksilönvapauksiin pohjaavan ympäristönsuojelulainsäädännön sekä vahvan turvan kilpailevien yhtiöiden mielivallalta, on parhaimmat mahdollisuudet houkutella sijoituksia. Sijoitukset voidaan myös vetää hyvin helposti pois maasta, jos asiat muuttuvat yhteiskunnan kannalta huonoiksi.

Pääoman irrationaalisuus

Kapitalismissa, kuten muissakin yhteiskuntajärjestelmissä, on nk. irrationaalisia pääomanliikkeitä. Niissä on kyse mm. siitä, että suurin osa liikkeellä olevasta sijoittajien rahasta on luonteeltaan spekulatiivista: on sääntö, että rahaa sijoitetaan osakkeisiin paljon vähemmän todellista tuotannollista toimintaa tukemaan kuin niiden otaksutun tai arvatun tai enemmän tai vähemmän oikein tai väärin arvioidun rahassa mitattavan tuotto‐odotuksen perusteella (ollaan tietysti rahanahneita ennen kuin tuotannollisesti vastuullisia). Ts. todellisella tuotannollisen toiminnan tasolla ei tarvitse olla mitään tekemistä jonkin yrityksen osakkeen arvon kanssa. Ja koska ihmiset eivät kykene ennustamaan täysin oikein kurssien liikkeitä ja koska liikkeellä oleva raha on suuressa määrin nk. virtuaalirahaa, kapitalismissakin voi syhtyä taloudellisia kuplia, so. äkillisiä romahduksia, kun kaikki haluavat myydä, mutta kukaan ei halua ostaa, ja kun rahan takeena ei ole tarpeeksi todellista pääomaa.

Irrationaalisissa pääomanliikkeissä sijoittajat pelaavat toisiaan vastaan, eikä sijoitustoimintaan puuttumattoman ympäröivän yhteiskunnan tarvitse välittää sijoittajien typeryydestä. Kyseessä on peli, jota ei voi yksilön oikeuksien tähden kieltääkään, mutta joka pohjimmiltaan vastaa pyramidimarkkinointia tai kasinopeliä. On selvää, että tällaisessa pelissä voi voittaa vain harva, kuten lotossa. Tärkeintä onkin, ettei yhteisillä varoilla osallistuta tällaiseen uhkapeliin.

BKT mittarina

Kapitalistit pitävät bruttokansantuotetta (BKT) erittäin huonona vaurauden ja yhteiskunnan hyvinvoinnin lisääntymisen mittarina. BKT on ongelmallinen mittarina, sillä se mittaa kunnolla oikeastaan vain näkyvää, rahallista taloutta, sekä sisältää julkisen talouden arvon, joka ei kuvaa todellisen hyvinvoinnin luontia. Koko yhteiskuntaan sovellettuna sen voidaan sanoa vääristävän aika paljon kuvaa saavutetusta vauraudesta ja hyvinvoinnista. Näin on, koska BKT mittaa ainoastaan hyödykkeiden ja palveluiden kokonaismarkkina‐arvoa. Sellaista työtä, jolle ei ole määritetty rahallista arvoa, se ei laske mukaan ollenkaan (vapaaehtoistyö, marjojen kerääminen metsästä omaa ja tuttujen käyttöä varten jne.jne.). Niinpä kohoava verotus työntää yhä suuremman osan luodusta hyvinvoinnista BKT:n kuvaaman talouden ulkopuolelle. Lisäksi BKT lisää rahassa mitattavaan tulokseen kaiken sellaisen, mikä vähentää yhteiskunnan vaurauden kokonaisarvoa (ja tosiasiassa heikentää ihmisten hyvinvointia), jos sillä vain on jonkinlainen rahassa mitattava arvo: esim., luonnonvarojen tuhoaminen tai riistäminen tyhjiin, vesien myrkyttäminen, työläisten työsuojelun laiminlyönti, eli siis ne sekatalouden piirteet, joita nykyinen järjestelmä ei kykene internalisoimaan tuotteiden markkina‐arvoon. Ts. ympäristölliset ja julkistaloudelliset kustannukset voidaan laskea—ja yleensä lasketaankin—mukaan tuloksena BKT:tta laskettaessa, vaikka terve järki sanoo, että niitä ei pitäisi.

Taloustieteen pitäisikin saada kehitettyä realistinen mittari kuvaamaan talouden ja yhteiskunnan todellista vaurauden ja hyvinvoinnin tasoa. Nykyisen sekatalouden vaikuttajaluokan kannalta sellainen olisi tietysti melkoinen vikatikki, koska se paljastaisi erittäin suuressa määrin sosiaalidemokraattien juhlapuheiden ristiriidan todellisuuden kanssa…

Suhtautuminen sanan‐, mielipiteen‐ ja lehdistönvapauteen

Kapitalismille on ominaista idealistinen suhtautuminen sanan‐, mielipiteen‐ ja lehdistönvapauteen. Hallitsevalle luokalle vihamieliseksi katsottavaa mielipiteenilmaisua ei voida mitenkään rajoittaa, tai uhata raskailla sanktioilla, sillä kapitalismi ei toimi ellei sananvapaus vallitse. (Huom. esim. Pinochetin juntan hallitsema Chile ja kylmän sodan aikainen Etelä‐Korea.) Demokratian oloissa sananvapautta voidaan tietyssä määrin sietää, mutta se on silti voimakkaasti rajoitettua: byrokraatit voivat hyvin suuressa määrätä toimitusten poliittisen linjan, koska he sääntelevät merkittävää osaa mediasta ja koska he vielä rahoittavat tiedotusvälineitä julkisilla tuilla. Lehdistönvapauden selvä rajallisuus supistaa demokratiaan sopeutetun kapitalismin nk. säännellyksi kapitalismiksi (kritisoida saa, mutta mitäs jos kukaan ei voi kuulla?): ihmisiltä viedään suuressa määrin mahdollisuus saada valtiovallan eduista irrallista informaatiota.

…Eräänlainen päätelmä sekataloudesta

Kapitalismin keskusjohto poikkeaa valepukuisen diktatuurin Neuvostoliiton johdosta siinä, että Neuvostoliiton johto ei yrittänyt edes teoriassa ottaa huomioon tavallisen yksilön etua. Yhtiöiden keskusjohto taas on velvollinen keskittymään yksinomaan osakkeenomistajien voittojen maksimoimiseen, mikä välillisesti johtaa koko yhteisön maksimaaliseen hyötymiseen. Tietenkin nyky‐yritysjohtajat saattavat selittää julkisuudessa, että markkinatalouden näkymätön käsi muuntaa oman edun tavoittelun yleiseksi hyväksi, mutta ikävä kyllä he eivät toimi missään tehokkaasti järjestetyssä markkinataloudessa, vaan sosiaalidemokraattisessa talousjärjestelmässä, jonka käsi ei ole näkymätön eikä hyväätarkoittava. On älyllisesti epärehellistä uskoa, että talousjärjestelmä, jonka tarkoitus ei ole yksityisten voittojen maksimointi voisi todella vaikuttaa sosiaalisesti ja ympäristöllisesti myönteiseen suuntaan.

Mitä sitten diktatuureille voi tehdä?