Kirjoituksessaan 14.12.1996 Etelä‐Suomen Sanomien mielipidepalstalla Mira Heija valittelee vapaavalintaisen vegetaristivaihtoehdon puuttumista Lahden yhteiskoulun kouluruokailusta. Perusteeksi hän esittää sosiaalisia syitä ja pitää kasvisruokavaliota oikeutettuna kannanottona tiettyjä maailmanlaajuisia ongelmia vastaan.
Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että kasvissyönnissä ei useimmiten ole kysymys mistään varsinaisesta poliittisesta protestista, vaan pikemminkin nyky‐nuorisomuodin synnyttämän laihahkon vegetaristi‐ympäristönsuojelija‐aktivisti‐tytön ihanteen vaalimisesta. Oman kouluni tilanteen tuntien uskaltaisin väittää, että suurin osa niistä 40 oppilaasta, jotka nyt havittelevat kasvisvaihtoehtoa yhteiskoulun ruokailuun, koostuu juuri tällaisista näennäisaktiivisista teini‐tytöistä. Varmastikaan kovin monella näistä 40:stä ei ole varsinaista lääketieteellistä perustetta vegetarismilleen. Kyse on siis puhtaasti henkilökohtaisten aatteiden ja muodin ajamasta toiminnasta, jota koulun sitten pitäisi rahoittaa. Ei kuullosta järkevältä. Ja mitä Mira Heijan viittaamaan maailmanlaajuiseen ravintotilanteeseen tulee, vegetarismi ei tietenkään ole primaariratkaisu ongelmaan. Jos maantiedon tunnilla puhutaankin vegetarismin puolesta, saa terveystiedon ja biologian tunneilla vastaavasti kuulla siitä, miten ihminen tarvitsee monipuolista, täysipainoista sekaravintoa (vrt. lakisääteinen kouluruokailu) selvitäkseen terveenä ja toimintakykyisenä. Todellinen ratkaisu maapallon ravintoongelmiin olisi siis vain väestönkasvun taittaminen ja kokonaisväestömäärän vähentäminen, joihin suomalaisella koulunuorella on paitsi melko suppea näköala myös erittäin rajatut vaikutusmahdollisuudet.
Jostakin syystä muoti (erityisesti teinimuoti) suosii aina sitä, joka poikkeaa joukosta ja käyttäytyy estottomasti. Niinpä kasvissyöntikin koetaan tällä hetkellä houkuttelevaksi. Mutta silti ei voida olettaa että yhteiskunta tukisi—varsinkaan rahallisesti—moista tuittuilua. Jos joku päättää protestoida maailman ravintopulaa vastaan purnaamalla sinänsä varsin riittävästä ja hyvästä kouluruoasta, se toki sopii, mutta kaupungin tai koulujen tehtäviin teinikapinan rahoittaminen ei sentään kuulune. Se jääköön kapinallisille—tai heidän vanhemmilleen.