Polkuriippuvuudella viitataan taloudellisiin mekanismeihin, joissa lopputulos riippuu siitä miten siihen päästiin. Sitä käytetään silloin tällöin esimerkkinä ongelmasta jota libertarismi ja sen sisältämä vapaa markkinatalous ei oletettavasti kykene ratkaisemaan. Käytännön esimerkkinä voisi toimia vaikkapa sillanrakennus, jossa jo rakennettua siltaa ei enää pystytä muuntamaan takaisin rakennustarvikkeiksi, ja siksi virheet rakennuspäätöksessä tuottavat pysyviä epäoptimaalisuuksia ympäröivään talouteen. Esimerkiksi jälkikäteen katsoen huonoon paikkaan rakennettu silta saattaa aiheuttaa jatkuvaa ruuhkautumista jonka korjaaminen rakentamalla toinen silta on kalliimpaa kuin ensimmäisen sillan järkevämpi sijoittelu olisi ollut. Ratkaisuksi ehdotetaan julkisvallan kokonaisvaltaista, keskitettyä suunnittelua, jossa ideaalitilanteessa kaikki tällaiset seuraamusvaikutukset otettaisiin jo etukäteen huomioon, eikä hävikkiä siksi syntyisi.
Libertaarit ovat kuitenkin sitä mieltä että polkuriippuvuus on näennäinen ongelma. Jos mahdolliset ongelmat pystytään näkemään etukäteen, hyvin toimiva vapaa talous palkitsee niiden ratkaisemisesta optimaalisesti jolloin kaikki huomionarvoiset tekijät otetaan odotusarvoisesti huomioon. Tai päin vastoin, se mitä yksityisyrittäjä ei osaa ennalta ottaa huomioon ei ole keskussuunnittelijankaan nähtävissä, eikä suunnittelijalla ole edes yhtä hyvää syytä ottaa epätodennäköisiä seuraamusvaikutuksia huomioon kuin rahallisen kannustimen ohjaamalla yrittäjällä. Polkuriippuvuuden ongelmat vältetään siis libertarismissa aina kun niiden välttäminen ylipäänsä on mahdollista ja hyödyllistä, eikä sen parempaan lopputulokseen ole mahdollista päästä. Jälkiviisaus ei ole tästä näkökulmasta käypää kritiikkiä yrittäjän tekemisille, eivätkä vasta jälkikäteen huomatut, teoriassa paremmat vaihtoehdot siis käypä vertailukohta josta poikkeaminen pitäisi tulkita taloudelliseksi tehottomuudeksi, yhteiskunnalliseksi ongelmaksi tai sääntelyn aiheeksi.