Libertaarin lainsäädännön luominen ja kehittäminen käytännöllisenä ongelmana tiivistyy useimmiten valinnaksi tapa‐ ja säädösoikeuden välillä.
Hajautetun päätöksenteon ja paikallisen tiedon merkitystä painottava libertaari yhteiskuntaihanne tuntuisi kallistuvan hajautuneemman tapaoikeuden kannalle. Tapaoikeus perustuu useimmiten adversariaaliselle järjestelmälle, jossa riidan osapuolet ovat vain ikään kuin tuoneet riitansa korkeamman auktoriteetin ratkaistavaksi. Julkista tuomiovaltaa käyttävä taho voi tällöin ratkaista yksilöiden riidan olemassaolevan lainsäädännön ja periaatteiden perusteella erikoisemmissakin tapauksissa.
Skandinaavisen säädösoikeusmallin historia sekä nykykäyttökin puolestaan
liittyvät inkvisitoriaaliseen malliin, jossa lainsäädäntö on ikään kuin
annettu ylhäältä kansan toteltavaksi, ja oikeuteen tuotavat tapaukset
eivät ole kahden yksityishenkilön riitoja vaan pikemminkin uhri vain
kertoo todistajana, kuinka sosiaalista järjestystä
on rikottu.
Etenkin Suomen lainsäädännön pikkutarkassa käytäntöä
ohjailevassa ja usein uhrinkin itsemääräämisoikeutta tallaavassa
tyylissä on selkeitä yhteiskuntasuunnittelun piirteitä.
Lisäksi Suomessakin säädetty lainsäädäntö laahaa uusilla omistusoikeuksien osa‐alueilla kuten sähköisissä oikeuksissa huomattavasti tosielämän ongelmia jäljessä, samalla kun lainsäädäntö useimmiten näyttäytyy pikemminkin julkisen keskustelun vahvimpien eturyhmien puheenvuoroina kuin tasapuolisesti harkittuna kompromissina. Oikeustaloustieteellisesti säädösoikeus ongelmineen lähestyy siis sosialismia, kun tapaoikeus taas on Richard Posnerin kuuluisan esimerkin mukaan lähes aina taloudellisesti tehokasta.
Toisaalta tapaoikeudessa tulkinnanvaraisuus voi muodostua uhaksikin libertaarille valtiolle. Usein viitataan Yhdysvaltain liittovaltiota säädelleeseen tiukkaan perustuslakiin, joka käytännössä murtui ja johti liittovaltion riistäytymiseen käsistä osavaltioiden välisen verotusoikeuden[1] tapaoikeudellisen ylitulkinnan takia. Tällaiset esimerkit saavat osan libertaareista suhtautumaan skeptisesti lain kilpailuttamiseen ja täysin hajautuneen lainkäytön mahdollisuuksiin ylläpitää yhteiskuntajärjestystä ja libertaarin lain reunaehtoja.
Luultavasti hyvä kompromissi olisi tiukka ja yksiselitteinen perustuslaki, tarkasti rajattu rikoslaki, ja näiden lisäksi joitakin tapaperustaisen lainsäädännön piirteitä yksityisoikeudessa.
Katso myös: