Sinänsä libertarismi sallii avunannon väärästä laista kärsiville. Apu voi sisältää myös sotilaallisen intervention toiseen maahan. Libertaarit kuitenkin käsittävät sotilaallisen voimankäytön hyvin eri tavalla kuin useimmat muut—libertaarit arvioivat sotaa pääsääntöisesti samoin kriteerein kuin muutakin väkivaltaa. Se on oikeutettua vain vasteena muiden jo aloittamalle väkivallalle, ja väkivallan oikeutus arvioidaan ideologian individualistisuuden takia ensisijaisesti yksilötasolla. Niinpä väkivalta on oikeutettua vain väärintehnyttä yksilöä vastaan, ei esimerkiksi kansaa. Vastaavasti sotatila ei libertaarissa raamissa noin vain oikeuta tappamista, vaan tappaminen joka ei ole itsepuolustusta on sotatilassakin tavalliseen tapaan rangaistava murha.
Tämän takia ennaltaehkäisevien iskujen oikeuttaminen on libertarismissa erittäin vaikeaa. Eritoten siksi, että sivullisten uhrien ongelma vahvistuu huomattavasti mikäli aggressiota ei ole vielä todistettavasti aloitettu eikä sotilaalliseen välttämättömyyteen perustuvia argumenttia voida käyttää.
Niinpä libertaarit kautta linjan ovat sotilaspolitiikassa isolationisteja ja kannattavat perusliberaaliin tapaan rauhaa viimeiseen asti. Kuitenkin silloin kun jokin sotilastoimi voidaan oikeuttaa itsepuolustuksena, varsinkin yksilötasolla, libertaarit ovat valmiita käyttämään mittaviakin määriä väkivaltaa yksilönvapauden edistämiseksi.