Libertaarit katsovat, että monopolit ja vastaavat markkinahäiriöt ovat pääsääntöisesti sääntelyn ja valtion myöntämien privilegioiden aiheuttamia. Vaikka teoriassa onkin mahdollista, että kilpailulainsäädäntö voisi edistää markkinamekanismin toimintaa, käytännössä säännöksiin liittyy mittavia riskejä, niiden soveltaminen on tavattoman vaikeaa, markkinaosapuolilla on yleensä paremmat mahdollisuudet ja kannustimet edistää kilpailua kuin sääntelijällä, eikä kilpailulakien hyötyjä ole koskaan kyetty osoittamaan. Niinpä vastustamme kilpailulainsäädäntöä, koska pidämme sitä turhana ja pelkäämme, että sitä käytetään itse asiassa rehellistä kilpailua vastaan. Esimerkiksi dumppauksen ja alihinnoittelun kieltävät lait ovat selvästi haitallisia, ja jopa tiukimpia kartellisäädöksiä käytetään jatkuvasti väärin vaikka niiden pitäisi periaatteessa olla kilpailuviranomaisen turvallisimpia työkaluja.
Kilpailulainsäädäntöä katsotaan yleensä tarvittavan kilpailun turvaamiseksi tilanteessa, jossa markkinat luonnostaan ovat taipuvaisia vain harvojen kilpailijoiden läsnäoloon. Pääongelmia on kolme. Perinteisimmässä valtio myöntää monopolioikeuden jonkin palvelun tuottamiseen ja mahdollistaa näin monopolihinnoittelun. Tätä liberaalit ovat vastustaneet kautta aikojen: sekä merkantilismiin kuuluneiden kauppakomppanioiden että keskiaikaisten kiltojen lopullinen häviäminen ovat liberalismin aikaisia saavutuksia.
Toinen tilanne on kartelli, jossa markkinoilla olevat ryhmittyvät tietoisesti yhteen, rajoittavat tuotantoaan ja keräävät monopolivoiton. Tällainen tilanne on kuitenkin aina epävakaa, koska markkinoille kuitenkin mahtuu useita yrityksiä. Kullakin niistä on kannustin pettää muut—etenkin jollei tällaisia sopimuksia suostuta ylläpitämään oikeusasteissa—ja kartellit häviävät yleensä ajan kanssa mikäli valtio ei erityisesti tue niitä. Tästä hyvänä esimerkkinä voisi toimia ainoa pitkäikäisempi maailmankauppaan vaikuttava kartelli, OPEC, joka on nimenomaan valtioiden muodostama.
Kaikkein hankalin lienee kuitenkin luonnollinen monopoli, joka syntyy teknisten jakamattomuuksien ja niistä seuraavien tuotannon skaalaetujen tähden. Luonnollinen monopoli pystyy tuottamaan tuotteen tehokkaammin kuin monta kilpailijaa yhteensä. Jos markkinoille mahtuu tällä tavalla vain yksi tehokas firma, se voi tiettyjen ehtojen vallitessa kerätä lisävoittoja supistamalla tuotantoa. Tällöin firma hyötyy ja yhteiskunta häviää. Tähän libertaareilla on monta vastausta.
Ensinkin, läheskään kaikki markkinat joilla kilpailu on vähäistä eivät itse asiassa kärsi luonnollisesta monopolista, vaan yksi kilpailija voi vain olla paljon muita parempi ja dominoida markkinoita. Tällöin firman rankaiseminen tai hajottaminen vahingoittaisi suoraan kuluttajaa.
Toisekseen, luonnollinen monopolikin voi olla tehokas mikäli se kykenee hintadiskriminaatioon tai mikäli markkinoiden kysyntä on riittävän elastista. Silloin säätelyn kustannukset johtaisivat hyvinvointitappioon.
Kolmanneksi, monopolilainsäädännön hyödyistä ei ole kovinkaan paljon näyttöä, ja hyödyillekin on osoitettu vastapainoksi mittavia haittoja, kuten korruption lisääntyminen, lainsäädännön käyttö kilpailijaa tai rikkaampaa vastaan, markkinoiden jäykistyminen ja markkinoilletulon vaikeutuminen raskaan sääntelyn tähden. Nämä ongelmat voivat itse asiassa synnyttää markkinahäiriöitä, koska ne vähentävät kilpailupainetta.
Neljänneksi, koska luonnollisen monopolin synty vaatii markkinoilla ehdottoman teknisen jakamattomuuden joka on niin laajamittainen että skaalaetu nostaa pienimmän tehokkaan firman koon koko markkinoiden suuruiseksi, vain hyvin harvat markkinat todella sallivat luonnollisen monopolin synnyn. Nykyään globalisaatio jatkuvasti kasvattaa markkinoita, ja toisaalta siirtyminen kohti hienojakoisempia alihankintaketjuja, yksittäiskappaletuotantoa ja alhaisempia transaktiokuluja markkinoilla vähentävät tehokkaasti jakamattomuuksien merkitystä. Niinpä monopolit ovat lähinnä teoreettinen ongelma, ja jatkuvasti vähenevä sellainen.
Viidenneksi, luonnollinen monopoli todella on luonnollinen ja saavuttaa teknisiä säästöjä. Niinpä monopolin hajottaminen vahingoittaisi suoraan kuluttajaa. Ainoa tapa korjata monopolin ongelmia olisi pakottaa se toimimaan tehokkaasti, mutta tämä on äärimmäisen vaikeaa—jo monopolin olemassaolon ja tehottomuuden osoittaminen on lähes mahdotonta, koska tuotteen korvattavuutta, alhaisinta mahdollista hintaa, oikeaa tuotantomäärää tai muita vastaavia asioita ei pystytä suoraan mittaamaan. Samalla tiedetään, että jos monopolia ei itse asiassa ole tai jos se on tehokas, sellainen säätely joka riittäisi pakottamaan tehottoman monopolin tehokkaaksi jäykistäisi markkinat, aiheuttaisi mittavat sääntelykulut ja olisi monella muullakin tavalla ongelmallista.
Viimein, libertaarien näkökulmasta on kohtuutonta vaatia, että hyvinvointia tuottavalta yritykseltä vaadittaisiin vielä enemmän hyvinvointia. Markkinat eivät koskaan ole täydellisiä, joten on väärin verrata niitä taloustieteen idealisoituihin malleihin. Vaikka monopolivoittoja kerättäisiinkin, yleensä todellisena vapaaehtoisena vaihtoehtona niille on tilanne, jossa kukaan ei alunperinkään uskalla lähteä kyseiselle alalle, tai sääntelyn kanssa tilanne, jossa ala jumiutuu niin ettei sen hyvinvointia tuottavasta vaikutuksesta voida pitkällä aikavälillä sanoa mitään luotettavaa. Vapaat markkinat eivät ehkä ole täydellisiä, mutta ne ovat kyllä edelleenkin paras tunnettu ratkaisu taloudellisiin pulmiin, ja ainoa jossa voidaan taata ratkaisun vapaaehtoisuus kaikkien osapuolten kannalta. Niinpä sekä seurausetiikka että sopimusoikeudellinen näkökulma lakiin kieltävät käytännössä säätelemästä sitäkin harvinaista monopolia, joka voidaan jälkikäteen osoittaa tehottomaksi.
Libertaarit siis vastustavat kilpailulainsäädäntöä, mutta toisaalta aate on myös niin markkinahenkinen, että lisäkilpailu sinänsä nähdään hyväksi. Niinpä kaikki libertaarit eivät koe hyvin rakennettua kilpailulainsäädäntöä erityisen suureksi ongelmaksi, vaikka epäilevätkin sen mielekkyyttä. Joka tapauksessa kaikki libertaarit vaativat huomattavasti nykyistä parempia perusteita ennen kuin parastakaan kilpailulainsäädäntöä sovelletaan, jotta väärinkäytöksiltä vältyttäisiin.