Libertaarit vastustavat yleissitovia työehtosopimuksia, minimipalkkoja ja muuta vastaavaa työmarkkinalainsäädäntöä, koska pidämme niitä haitallisina työmarkkinoiden toimivuudelle. Ne lisäävät työttömyyttä, kaventavat yksilöiden valinnanvapautta työnteossa sekä jäykistävät työmarkkinoita. Niinpä ne tekevät työmarkkinoista kyvyttömiä reagoimaan talouden muutoksiin ja altistavat markkinat taantumille. Samoin työntekoon liittyvien sääntöjen institutionalisointi tekee innovatiivisista ja yksilökohtaisista työntekotavoista paljon vaikeampia toteuttaa kuin vapailla työmarkkinoilla olisi. Esimerkiksi vähäisempi työnteko alhaisemmalla palkalla ei ole enää mahdollista, eikä esimerkiksi oman työpanoksen ulkoistaminen—usein hyvin kannattava ja vapauttava liike vapailla työmarkkinoilla—useinkaan tule sekataloudessa kysymykseen.
Oikeastaan ainoa todellinen syy kannattaa työehtosopimuksia ovat markkinoiden epätäydellisyydet ja siitä seuraavat järjestäytymisen hyödyt. Yksityinen järjestäytyminen on kuitenkin täysin mahdollista myös työntekijäpuolella, kuten ammattiliitoista tiedämme. Niillä aloilla, joilla työnantajapuolella on monopoli tai oligopoli, työntekijät voivat järjestäytymällä tuottaa sille vastavoiman. Vastaavasti työnantajat voivat järjestäytyä työntekijöiden kartelleja vastaan. Onneksi vain harvoilla markkinoilla tarvitaan tällaisia toimia—tuloksenahan on bilateraalisia monopoleja ja oligopoleja joiden tehokkuus ei ole missään mielessä taattua.
Työturvallisuuslainsäädäntö katsotaan haitalliseksi samankaltaisista syistä. Aivan kuten työmarkkinapolitiikka muutenkin, työturvallisuussäännöstö on useimmiten myös eturyhmäpolitiikan väline, ja sortaa osaa työntekijöistä ja työnantajista. Se pakottaa tekemään monet asiat järjettömillä tavoilla ja lisää byrokratiaa. Se häiritsee markkinoiden toimintaa.
Vaikka työturvallisuussäännöistä on myös kiistämättömiä hyötyjä työympäristölle ja ‐terveydelle, nämä hyödyt ovat toteutettavissa myös yksityisillä säännöstöillä, sertifikaatiolla ja sopimusoikeudella. Mikäli työympäristö on liian vaarallinen, työhön ei tietenkään suostuta. Samalla yksityinen päätöksenteko kuitenkin mahdollistaa senkin, että vaarallisesta tai epämiellyttävästä työstä maksetaan käypä korvaus—kaikki eivät työssäänkään arvosta turvallisuutta tai mukavuutta yhtä paljon kuin kovaa palkkaa. Huomaamme, että työturvallisuuttakin on helpompaa, tehokkaampaa ja joustavampaa valvoa yksityisesti.