Libertarismin toteutumattomuus ei tarkoita että se ei voi toteutua tai että se on huono ideologia. Päin vastoin, pystymme antamaan paljonkin syitä miksi parempi malli ei välttämättä aina voita.
Tärkein syy lienee se, että poliittinen päätöksenteko kärsii yleensä täsmälleen samoista ongelmista kuin päätettävänä olevat asiat. Kun olemme päättämässä siitä pitäisikö teollisuuden saada saastuttaa, teollisuus yrittää sysätä taakan kuluttajalle ja kuluttaja teollisuudelle, ja oikeastaan vain poikkeuksellisen saastuttavan teollisuuden sekä eniten kärsivien sivullisten kannattaa satsata merkittävästi poliittiseen prosessiin. Useimmiten demokratian tuottamat ratkaisut ovat tässä likimain mielivaltaisia.
Vapaus on sitten vielä laajemmalle jakautuva hyöty kuin useimmat saastekiellot. Sillä ei ole keskitettyjä hyötyjiä vaikka kaikki nykyiset erikoisetuisuuksia keräävät ryhmät häviävät. Niinpä se kärsii demokraattisessa prosessissa äärimmäisen pahasta yhteislaitumen ongelmasta—vapaus tuottaisi parhaan mahdollisen lopputuloksen, mutta kuka tahansa yksittäinen ihminen pärjäisi paremmin, jos hän voisi oman panoksensa lisäksi vielä pakottaa muut maksamaan osan omista toimistaan. Kenenkään yksittäisen ihmisen ei kannata puolustaa vapautta, vaan on paljon kannattavampaa kupata valtion kassaa minkä ehtii, jotteivat muut vain vahingossa tyhjennä sitä ensin. Niinpä vapaus ei helposti toteudu.
Toinen erinomainen syy on asenteissa ja moraalissa. Hyvinvointivaltio on nykyään itseisarvo ja opinkappale, siinä missä valistusajalla yksilöllisyys ja hajautuneempi yhteiskuntaihanne vallitsivat julkista keskustelua. Ennen kuin libertarismi etenee, ihmisten täytyy toki ensin kannattaa libertaareja arvoja. Miksi kaikki siis eivät ole libertaareja?
Sinänsä liberaalit kautta linjan luottavat oman mallinsa paremmuuteen ja
siihen että totuus lopulta voittaa. Ongelmana onkin lähinnä se, että
keskustelua ei käydä tasaisella pelikentällä. Julkisinstituutiot tukevat
nykyään aktiivisesti illiberaalia ajatusmaailmaa, samalla kun mm.
postmodernistinen filosofia nakertaa objektiivisen totuuden tavoittelua
ja järkevää, uuteen tietoon tähtäävää keskustelukulttuuria. Niin
uskomatonta kuin se onkin, edes lukiosta valmistuvat eivät nykyään
yleensä tiedä mitä liberalismi
on, mitä klassisen debatin
sääntöihin itse asiassa kuuluu, tai varsinkaan miten paljon itsekuria ja
älyllistä joustavuutta tuottava keskustelu todella vaatii.
Konfrontatiivinen keskustelu ja toisen argumentin edessä myöntyminen
ovat useimmille täysin vieraita käsitteitä. Myöntyminen erimielisyyteen
on poliittisen korrektisuuden aikakaudella paljon korkeammassa arvossa
kuin rehellisen yhteisymmärryksen tavoittelu. Lista on lähes loputon.
Myös asenteet vaativat kasvualustakseen järkevää kulttuuria. Nykyään sellainen on kokenut pahan inflaation. Tämä tekee niin liberaalien kuin kaikkien muidenkin järjellisiin perusteisiin luottavien tehtävän paljon haastavammaksi kuin se ehkä aikaisemmin oli. Nykyään poliittisella areenalla pärjäävät lähinnä populistit ja tyhjänpuhujat.