naiivi hintateoria? Onko se loukkaava termi?
Naiivi hintateoria tarkoittaa taloudellista analyysiä, jossa
vakio‐ eli ceteris paribus oletuksen käyttö viedään liian pitkälle.
Tyypillisesti markkinaolosuhteiden muutokset ja valtion interventiot
käsitellään silloin niin, että ainakin yhden markkinaosapuolen reaktiot
muutokseen jätetään huomiotta. Useimmiten termiä käytetään nimenomaan
yliolkaisesta mikrotaloudellisesta analyysistä, mutta sitä voidaan
soveltaa myös makrotaloudellisissa ja institutionaalisissa
tarkasteluissa mikäli hintajärjestelmän toiminnasta unohtuu olennaisia
piirteitä. Käsite on hieman hankala ja lähtee samanlaisesta intuitiosta
kuin vaikkapa matematiikassa usein käytetty termi eleganssi
; se
lienee helpointa ymmärtää esimerkkien kautta.
Yksi tyypillisimmistä naiivin hintateorian sovelluksista on verojen kohtaantoon liittyvä politikointi. Usein esimerkiksi katsotaan, että työnantajapuolen verotus on tulonjakaumaan liittyviltä vaikutuksiltaan suotuisampi kuin vaikkapa tuloverotus. Työnantajallahan usein näyttäisi olevan enemmän varaa maksaa. Tässä kuitenkin unohtuu, että työmarkkinat myös reagoivat alaan kohdistuvaan verotukseen. Todellisuudessa työnantaja tietysti työntää osan verojen myötä kohonneista työn kustannuksista työntekijän maksettavaksi. Tämä näkyy alan laskevana bruttopalkkatasona. Vastaavasti jos verotamme työntekijäpuolta, se työntää kustannuksia työnantajalle kohonneena työn hintana. Lyhyen analyysin jälkeen huomaamme, että standardioletusten valossa on täysin yhdentekevää kumpaa markkinaosapuolta me verotamme. Veron todellinen kohtaanto määräytyy puhtaasti markkinoiden rakenteesta, eli tarkemmin sanoen kysynnän ja tarjonnan suhteellisista hintaelastisuuksista palkkatason muutoksen yli. Naiivi hintateoria jättää huomiotta markkina‐automatiikan, ja tuottaa siksi veromuotojen välille näennäisen eron jota todellinen talous ei tunne.
Toisena esimerkkinä voisi toimia vaikkapa kulutuskysyntälaman käsite.
Usein ajatellaan, että lama syntyy suoraan kysynnän laskusta, joka
aiheuttaa kumuloituvan työllisyysvajeen kun tuotteet jäävät varastoon
pölyttymään, työntekijöitä sanotaan irti ja ostovoiman väheneminen
kanavoi ongelman yhä uusille aloille. Mekanismista päätellään, että
valtion pitäisi stimuloida kysyntää—elvyttää
taloutta—jotta markkinat pääsisivät entisen tasoiseen
tuottavuuteensa. Tässäkin kuitenkin pitäisi kysyä miten hinnat
reagoivat kysynnän laskuun ennen kuin vedämme lisäjohtopäätöksiä.
Hyvin toimivilla markkinoilla hinnat nimittäin laskevat kunnes kaikki
tuotteet jälleen menevät kaupaksi ja näin tasapaino lopulta palautuu.
(Tämä on yksi muoto Sayn laista, joka tavallisesti kulkee muodossa
tuotanto luo oman kysyntänsä
.) Osoittautuu, että lama seuraa
vähintään yhtä paljon jäykistä hinnoista kuin kysynnän
muutoksista. Tästä usein seuraa täysin toisenlaisia poliittisia
suosituksia kuin alkuperäisestä, naiivista analyysistä.
Syytös naiivin hintateorian käytöstä ei ole suoranainen loukkaus, mutta jos se pitää kutinsa, se on hyvin vakava. Pohjimmiltaan termiä nimittäin käytetään, kun taloustieteellisen ajattelun olennaisin, tasapainopäättelyihin, hintamekanismin välittävään rooliin ja rationaalisiin toimijoihin perustuva sisältö unohdetaan, ja talous oletetaan tuntuvasti yksinkertaisemmaksi ja koneellisemmaksi rakenteeksi kuin se todellisuudessa on. Naiivin hintateorian käyttäminen on taloustieteessä hieman samanlainen kömmähdys kuin fysiikassa olisi vaikkapa termodynamiikan pääsääntöjen unohtaminen ikiliikkujaväittelyssä.