Länsimaissa taloudellisen vapauden rajoitukset ovat nykyään paljon pahempia kuin yksilönvapauden. Kolmannen tien politiikka on johtanut varsin pitkällemenevään sosialismiin, kuten kokonaisveroasteista voidaan lukea. Myös paine kaikenlaisten erikoisetuisuuksien myöntämiseen on uskomattoman kova. Niinpä taloudellinen vapaus kaipaa nykyään periaatteellista puolustusta.
Libertarismi ei myöskään erota taloutta muusta elämästä samalla tavalla kuin muut ideologiat. Libertaareille taloudellinen yhteistoiminta ei missään olennaisessa mielessä eroa seurustelusta, talkoista tai hyväntekeväisyydestä. Ihanteellisesti nämä kaikki olisivat vapaaehtoisia sosiaalisuuden ilmentymiä, ja yhtä tärkeitä. Niinpä on helppo nähdä minkä takia vapaa kauppa on libertaareille haudanvakava asia.
Samoin, talouden ja yksilöiden muun toiminnan yhtäläinen käsittely mahdollistaa sen, että taloustieteen työkaluja käytetään analysoimaan kaikkea inhimillistä toimintaa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki yhteistoiminta olisi täsmälleen idealisoitujen markkinoiden näköistä—paremminkin päinvastoin—mutta taloustiede on kyllä äärimmäisen vahva työkalu erinäisten yhteiskunnallisten ilmiöiden analyysissä. Ehkä tunnetuimpana esimerkkinä periaatteesta toimii julkisen valinnan teoria, joka tuo taloustieteen koneiston politiikan tutkimukseen.
Viimein, taloustieteen ja liberalismin kehitys ovat kulkeneet käsi kädessä. Luultavasti näin on tapahtunut siksi, että kun ihmisjoukkojen toimintaa mallinnetaan tieteelliset kriteerit täyttävällä tavalla, niiden koostuminen yksilöistä joilla on erilliset halunsa on fakta joka on pakko ottaa huomioon. Taloustiede rakentuu metodologiselle individualismille ja on tämän takia laajin (tai ehkä jopa ainoa) yhteiskuntatiede jota libertarismi voi käyttää hyväkseen.