Kaikki libertaarit suhtautuvat skeptisesti demokratiaan, ja merkittävä osa myös vastustaa ainakin sen naiiveja muotoja. Pääsyitä ovat John Stuart Millin luoma tyrannisen enemmistön käsite, yhteisöpäättämiseen liittyvät moninaiset käsitteelliset ja käytännölliset ongelmat, sekä liberaali ajatus yksilöstä ensisijaisena poliittisena yksikkönä, kansan, ryhmän tai yhteiskunnan sijaan.
Ensinkin, on epäselvää mitä kansanvalta todella tarkoittaa. Kansat eivät ole tietoisia, päätöksiin kykeneviä yksiköitä, toisin kuin yksilöt. Niillä ei ole jäsentensä mielipiteistä erillistä, omaa tahtoa. Niinpä demokratia voidaan yksilökeskeisestä näkökulmasta katsoa vain yhdenlaiseksi päätöksentekomenettelyksi, jossa yksilöiden mielipiteistä johdetaan yhteisöllisiä päätöksiä. Tällöin enemmistöpäätökset osoittautuvat vain yhdeksi päätössäännöksi muiden muassa, eikä niillä ole erityisasemaa. Kun demokratia käsitetään näin, se ei enää voi oikeuttaa tehtyjä päätöksiä vaan se itse kaipaa oikeutusta. Pitävä oikeutus löytyy sitten vain täydelle yhdenmielisyydelle, ei enemmistöpäätöksille. Yksimielisyys taas tarkoittaa veto‐oikeutta kaikille yhteisissä päätöksissä, ja yksilönvapaus takaa täsmälleen tällaisen oikeuden.
Toiseksi, enemmistö voi olla väärässä, pahantahtoista tai toimia yksipuolisten hyötynäkökohtien ajamana. Tällöin siitä voi tulla tyranninen, eli se voi hyväksikäyttää vähemmistöä. Tunnetuin esimerkki tällaisesta lienee Saksan natsipuolueen valtaannousu, joka lähti pitkän laman tuottamasta kaunaisesta työväenluokasta. Toinen tyypillinen esimerkki voisi olla lynkkausjoukko, jossa enemmistö päättää ottaa lain omiin käsiinsä. Libertaarit pitävät myös nykyisiä tulonsiirtoja itsekkään enemmistön piittaamattomuutena rikkaampien omistusoikeuksista. Tällaisten esimerkkien tähden libertaari joutuu kyseenalaistamaan demokratian oikeutuksen—jos demokraattinen prosessi ei voi oikeuttaa lynkkauksia, ei ole selvää että se voi oikeuttaa muitakaan päätöksiä.
Kolmanneksi, demokratiassa on käytännöllisiä ongelmia. Niitä valottavat muun muassa julkisen valinnan teoria joka kertoo itsekkyyden seurauksista demokratiassa, sosiaalisen valinnan teoria joka näyttää ettei täydellistä yhteisöllistä päätöksentekomenettelyä voi olla olemassa, peliteoria joka osoittaa yhteisöllisen päätöksenteon huomattavasti monimutkaisemmaksi kuin demokratian naiivi teoria antaa olettaa, sekä sosiaalipsykologia joka paljastaa yhteisöllisen päätöksenteon taustalla vaikuttavat arvaamattomat, irrationaaliset ja viettipohjaiset motiivit. Demokratia sosialisoi yhteiskunnallisen päätöksenteon, ja yllämainitut teoriat kertovat, että tästä seuraa lukemattomia epätoivottavia yllätyksiä. Libertaari joutuu siis kyseenalaistamaan demokratian myös sen arvaamattomuuden ja puolueellisuuden tähden.
Demokratian vääristävä vaikutus näkyy monella tavalla. Yksi esimerkki
voisi olla kaupunkien kaavoituspolitiikka. Yhdysvalloissa osa
vähävaraisista asuu vakituisesti asuntovaunuissa. Enemmistö ei
kuitenkaan pidä köyhistä, joten asuntovaunualueita siirretään kaupungin
laitamille, pois muiden silmistä ja asuntojen hintoja pilaamasta. Jos
kaavoitusta ei harrastettaisi, samoilla köyhillä olisi luultavasti
yhdessä varaa ostaa tontti paremmalta paikalta. Suomessa esiintyy samaa
NIMBY‐ilmiötä kun asunnottomien
asuntoloita, huumevieroitusklinikoita ja muita ikäviä instituutioita
kaavoitetaan valmiiksi huonoille alueille
. Tämä johtaa sitten
gettoutumiseen.
Demokratiaa perustellaan usein myös sen tasa‐arvoisuudella, koska ääniä on vain yksi per äänestäjä. Voisi luulla, että demokratia auttaa köyhää, mutta todellisuudessa periaate ei toimi. Edustuksellisuus, eturyhmäpolitiikka, koalitiopolitiikka, vajavaiset vaalitavat ja muu teerenpeli sotkevat sen täysin. Kaikista köyhimmillä ei ole omia eturyhmiä tai vaikutusvaltaisia edustajia, joten demokratia ei ole niin tasa‐arvoista kuin sen kannattajat väittävät. Useimmiten valta päätyy keskiluokalle, jolloin köyhimmät kärsivät eniten. Demokratia auttaa vain lukuisimpia.
Niinpä libertaarit epäilevät demokratiaa. Monet pitävät tätä kantaa pelottavana, koska usein kuvitellaan, että harvainvalta on kansanvallan ainoa vaihtoehto. Tiukan linjan libertaari kuitenkin katsoo, että yhteisöpäättäminen sinänsä on ongelma. Niinpä libertaari tarjoaa ongelmaan kolmatta, täysin erilaista ratkaisua, joka lähtee yksilön oikeuksista. Meidän mielestämme kaikkien tulisi voida päättää omista asioistaan.
Libertaari ihanne ei voi toteutua yön yli, joten joudumme ottamaan kantaa myös nykydemokratian muotoihin. Tässä asiassa libertaarien kannat vaihtelevat rajusti. Valtaosa libertaareista kannattaa perustuslaillisesti rajattua demokratiaa, jossa yksilöille on taattu tiukat perusoikeudet. Tällaista kansanvaltaa pidetään siedettävänä kompromissina, ja varaventtiilinä joka mahdollistaa rauhanomaisen muutoksen silloinkin kun yhteiskunnan enemmistö on yksilönvapautta vastaan. Useimmille libertaareille rauha ja lyhyen aikavälin tuottelias yhteiselo ovat tärkeämpiä päämääriä kuin täysi vapaus. Vaikka perustuslaista päätetäänkin yhteisöllisesti ja päätös menee helposti vikaan, useimmat libertaarit katsovat, että väkivaltainen vastarinta olisi kuitenkin haitallisempaa kuin nykyinen liberaalidemokratia.
Libertaarit myöntävät myös, että on päätöksiä jotka ovat nykytiedon mukaan välttämättä yhteisiä. Useimmissa tällaisissa asioissa libertaarit turvautuvat erilaisiin yksityisiin yhteisöihin joihin liittyminen on vapaaehtoista ja yksilölle kokonaisuudessaan kannattavaa, mutta joiden säännöt voivat toisaalta edellyttää sitoutumista enemmistöpäätöksiin tietyissä rajoissa siinä vaiheessa, kun on kyse aidosti yhteisistä asioista ja intressiristiriitoja esiintyy. Erilaiset asunto‐osakeyhtiöt ovat tyypillinen ruohonjuuritason esimerkki hyväksyttävästä demokratiasta.
Laajemmissakin kysymyksissä suurin osa libertaareista on valmis yhteisölliseen päätöksentekoon jossakin muodossa, kunhan asian yhteisyys perustellaan kunnolla. Esimerkiksi ilmansaasteet eivät nykytiedon valossa voi olla täysin yksityisiä asioita, koska saaste vaikuttaa muiden terveyteen ja omaisuuteen. Valtaosa libertaareista mieluiten hallitsisi tällaisia ongelmia yksityisten oikeusjuttujen ja ryhmäkanteiden avulla, jotka voidaan mieltää yhdeksi yhteisöpäättämisen ja yhteisöllisten ongelmien hallinan prosessiksi, mutta osa olisi myös valmis hyväksymään ympäristöverot, tai saasterajoitukset yhdistettynä rajoittamattomaan päästökauppaan. Kaikki libertaarit kuitenkin toivovat, että tällaisiin ongelmiin lopulta kehitettäisiin aidosti yksityisiä, epäpoliittisia ratkaisuja.
Edustuksellinen demokratia on libertaarien piirissä kiistanalainen
aihe. Toisaalta voidaan väittää, että ammattipoliitikot ovat
asiantuntevampia kuin kansa, ja voivat johdonmukaisesti ajaa sitä
mitä kansa tarvitsee, ei sitä mitä se haluaa
, eli
yksilönvapautta. Toisaalta voidaan väittää, että edustuksellisuus
vääristää kansan mielipiteitä yhteisöllisesti päätettävissä
asioissa ja on myös eräänlaista harvainvaltaa. Kaikki libertaarit
kuitenkin ovat samaa mieltä siitä, että yhteisöpäätösten ongelmia
vähennetään tehokkaimmin rajoittamalla julkista valtaa. Libertaarit
ajavat myös avoimuutta julkisessa päätöksenteossa, kannustavat
kattavaa deliberaatiota ja ylipäänsä uskovat, että julkisen
päätöksenteon tulisi perustua järkeen. Ei mielipiteisiin.