Kontraktarismi on moraalifilosofia, joka perustuu sopimuksille ja yhteisymmärrykselle. Toisin kuin luonnonoikeus tai utilitarismi se ei oleta ennalta‐annettua kriteeriä oikealle vaan lähtee yksilöiden välisestä neuvottelusta. Niinpä kontraktarismin oikeuden‐ ja lainkuva on pohjimmiltaan subjektivistinen. Kontraktaristinen yhteiskuntafilosofia lähtee sitten yhteiskuntasopimuksesta, jonka tulee olla kaikkien hyväksymä.
Koska kontraktarismi painottaa, että kaikkien sopimusten ja kanssakäymisen tulee olla kaikkien osapuolien hyväksymää, se periaatteessa antaa kaikille veto‐oikeuden kanssakäymiseen ja tehtyihin päätöksiin. Niinpä kontraktarismi puhtaimmassa muodossaan johtaa välittömästi täyteen negatiiviseen vapauteen, koska kaikesta kanssakäymisestä ja sopimisesta on luvallista kieltäytyä. Vaikka kontraktarismi sinänsä sallii minkä tahansa laisen yhteiskunnan synnyn yhteisestä hyväksynnästä, se johtaa luontevimmin anarkokapitalismiin ja vasta sen puitteissa tapahtuvin sopimuksin pidemmälle.
Kontraktarismin vahvuutena on, että se ei tee turhia olettamuksia. Se lähtee puhtaasti siitä, että oikeus määräytyy siitä minkä kaikki hyväksyvät. Teoria siis olettaa vain kaikkien yhtäläisen oikeuden osallistua päätöksentekoon ja sen, että yksilölliseen valinnanvapauteen sinänsä ei kohdistu rajoitteita. Käytännössä teoria on kuitenkin hyvin samankaltainen kuin luonnonoikeudellinenkin, koska sen puhdas muoto sisältää hiljaisia oletuksia. Puhdas kontraktarismi ei esimerkiksi pysty kertomaan mikä on oikein silloin kun yhteisymmärrykseen ei päästä, eikä se pysty myöskään määrittelemään sitä oletusarvoista tilaa johon jäämistä sopimisesta kieltäytyminen tarkoittaa turvautumatta ulkopuolisiin vapausoikeudellisiin olettamuksiin. Se ei siis kykene pakenemaan Humen giljotiinia, kuten eivät muutkaan libertaarit perusteoriat.
Tunnetuin kontraktaari nykyfilosofi lienee Jan Narveson, joka tunnetaan erityisesti teoksestaan The Libertarian Idea.